Uuden vuoden ensimmäinen kirjoitus. Nyt voi aloittaa taas puhtaalta pöydältä ja suunnitella uusia jekkuja ystäville ja itselleni. Mutta ensin on hieman syytä kerrata loppuvuoden tapahtumasaldoa.

Joulu meni nopeasti, mikä huolestuttaa minua. Pienenä se kesti niin kauan ja olin ihan haltioissani kaksi edeltävää viikkoa että koska se joulu on siellä oven takana. Kai se kuuluu vanhenemiseen, että kaikki juhlapyhät ovat samanlaisia kuin arkipäivät. Lahjaksi en saanut mitään sellaista, mitä oikeasti olisin juuri tarvinnut. Ovathan hienot Teeman astiat aivan mieletön lahja ajatellen, miten paljon ne maksavat, mutta silti se oli vain se pieni murto-osa, mitä oikeasti kirjoitin joulupukille. Ei tullut lankakeriä, ei sukkapuikkoja tai virkkuukoukkuja, ei edes halvinta ja yksinkertaista kännykkää hermojaraastavan vioittelevan vanhan tilalle... Mutta, tyydyttävä on siihen pieneenkin, mitä saa. Sydämellä on ne astiat, yöpaita ja lakanat annettu. Vanhemmat ja isosisko kyllä tietävät että kasvan nopeasti itsenäiseksi, mutta voisiko edes jouluna olla se pieni tyttö, joka saa jotain jännää ajankohtaista pikkukivaa paketeista? Noh, astiat ja lakanat jäävät muutamaksi vuodeksi pölyttymään edellisten kanssa odottamaan sitä oikeaa käyttötarkoitusta. Ainoa, mistä lahjoista voin nyt iloita on yöpaita ja paita, jotka nytkin ovat odottaneet jo pitkään sitä pesua, mutta nekin ovat väärän värisiä enemmistövaatteiden kanssa, eikä niitä siksi voida pestä niiden kanssa. Joulun jälkeinen masennus, tiedän...

Uusivuosi taas lyö pöydältä kaikki edelliset! Moniin vuosiin en ole uutta vuottani viettänyt niin iloisena, kiitos ystävien, jotka halusivat viettää sen minun kanssani. Vaikka meitä olikin tällä kertaa vain kolme ja neljäs piipahti kurkkaamassa, oli se silti niin piristävää. Olisin muuten joutunut olemaan kotona yksin tai olisin mennyt tädin luokse vanhenpien kanssa, mikä olisi ollut tylsyyden huippu. Ponin kokoiset irlanninsusikoirat olisivat syöneet käteni ja meidän pieni poloinen aussimme olisi anelevan näköisesti nojannut säärtäni vasten ja pyytänyt päästä syliini turvaan. Mutta onneksi ei käynyt näin. Ystävät ovat tärkeitä, ja heidän seuransa niin lohduttavaa. Kiitos. <3

Lupasin itselleni, että laittaisin "suuren" pläjäyksen lankasatoa näytille, sillä joulukuu oli tuottoisa käsitöiden parissa. Odotan vain ensin, että saan yhden työn valmiiksi ja sen viimeisteltyä. Sitten ne voi laittaa yhdellä kertaa.