Vähän aikaa olen pitänyt taukoa ahkerasta treenaamisesta, mutta eilen päätin ottaa taas aktiivisen menon päälle. Iloista mieltä latistavat nuo kiukkuisen näköiset jenkkakahvat, jotka irvistävät ja ilkkuvat farkkujen reunojen yli. Veitsellä ja imurillahan ne pois saisi, mutta vippaskonsteihin en ala, en edes tulevaisuudessa.

Väkisin siinä menee suu mutrulle, kun on unelmoinut siitä tasaisesta kehosta, johon istuvat kaikki vähän kireämmätkin vaatteet. Sitä tuntee muutenkin itsensä epäatleettiseksi, kun ei edes ala-asteella harrastanut urheilua tai mitään muutakaan aktiivista liikkumista. Iloinen saa olla siitä, ettei ole ylipainoinen. Ei tässä oikeastaan muuta hurraamista ole. Ylä- ja alaosakin ovat eri kokoiset, paidaksi menee S-kokoinen, mutta housuissa ja farkuissa menee väkisinkin yhden koon isommaksi. Valasjalat, nepä juuri.

Mitäpä tässä, tuli tehtyä päivän sarjakin. Siihen sisältyi:

• Vatsalihaksia
• Selkälihaksia
• Jalkasaksia
• Käsipainoilua
• Venyttelyä

Kaipa se pehmeä rautakanki muuttuu joskus kovaksi kuminauhaksi. Sen aika ja aktiivisuus näyttävät. Voisipa sitä extraryhdistäytyä tulevien syntymäpäivien vuoksi. 11 päivää, kuka olisi uskonut...